perjantai 28. helmikuuta 2014

Improvisoitu uunilohi

Vanhempieni mökillä käydessämme tarjolla on yleensä joko isän tai jonkun lähiseudun asukkaan kalastamaa tuoretta kalaa – milloin lahnaa tai haukea, milloin niitäkin paljon parempaa kuhaa. Itse en käy kalassa, joten kaupungissa on tyytyminen lähikauppojen tai kauppahallin kalatiskin antimiin.


Yleensä päädyn aina kirjo- tai merilohifileeseen, mutta tällä kertaa kokonainen lohi oli niin paljon valmiita fileitä edullisempi, että päätimme ostaa kalan päineen ja pyrstöineen. Sisälmykset näistä oli onneksi siivottu, joten siihen hommaan ei tarvinnut kotona ryhtyä eikä hintaankaan siis sisältynyt juurikaan ylimääräisiä osia.




Päätin samalla hieman improvisoida mausteiden kanssa, kun yleensä filee tulee maustettua samalla tutulla ja turvallisella tavalla suolalla ja valkopippurilla. En tietenkään tajunnut suunnitella mausteita sen tarkemmin vielä kaupassa, joten improvisoinnissa oli tyydyttävä siihen mitä kaapeista löytyi ja kohtalaisen mietoa chilipaprikaa jäin lopulta hieman kaipailemaan.



Hyvää ja erittäin mehukasta lohesta näemmä saa näinkin, joten tätä täytyy ehkä kokata toistekin!

Uunilohi
  • 1 kokonainen lohi perattuna (1–1,5 kg)
  • 1 sipuli
  • 1 limetti
  • muutama valkosipulinkynsi
  • suolaa
  • valkopippuria
  • tulista chilijauhetta tai tuore chilipaprika

Poista kalan pää ja käytä se vaikkapa kalaliemen valmistukseen. Aseta kala sopivaan uunivuokaan.

Viipaloi sipuli ja limetti, murskaa valkosipulin kynnet veitsen terällä ja hienonna ne.

Hiero kalan sisä- ja ulkopuoleen suolaa ja mausta sisäpuoli kevyesti valkopippurilla ja chilijauheella. Täytä kala sipulilla, valkosipulilla ja limetillä.

Paista keski- tai ylätasolla 200 asteessa 20–30 minuuttia ja laske sitten lämpötila noin 100 asteeseen. Anna kalan paistua vielä n. 15–20 minuuttia tai kunnes se on kypsä (nahka irtoaa helposti ja liha on tasaisen vaaleanpunaista).




Poista nahka ja tarjoa kala smetanan ja esimerkiksi riisin tai paistettujen vihannesten kanssa.

4 kommenttia:

  1. Kylläpä herahti vesi kielelle... Ollaan varmaan iskän kanssa tulossa keväällä kyläilemään, joten vink vink

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy muistaa sillä kertaa ostaa niitä chilejäkin, kun ei omat ihan kevääksi ehdi kasvaa!

      Poista
  2. Nam! Me syödään valitettavan harvoin kalaa, kun tuoreen löytäminen on täällä usein tosi haastavaa. Ja jostain Thaimaasta tuodut pangasiusfileet eivät inspiroi aivan loputtomasti. Mutta tän idean pistänkin korvan taakse, eiköhän me jossain vaiheessa löydetä jostain kokonainen kala :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä varmaan toimii ihan hyvin muullakin kalalla kuin lohella, tosin vähemmän rasvaiseen kalaan kannattaa ehkä lorauttaa vähän oliiviöljyä tms. estämään liikaa kuivumista. Tai kannellinen vuoka voi olla myös ihan hyvä. :)

      Poista